Tietoa PalveluSantrasta

PalveluSantra tarjoaa palveluneuvontaa ikääntyville ja heidän omaisilleen kotona asumista tukevista palveluista.

Päijät-Hämeessä toimivan palvelunvälityskeskuksen toiminnan tavoitteena on tukea ikäihmisten kotona selviytymistä välittämällä tietoa yritysten ja kolmannen sektorin palveluista. Asiakkaita ohjataan myös kunnallisten ja muiden julkispalvelujen ja etuusasioiden piiriin. Toiminnalla pyritään helpottamaan asiakkaiden ja palvelujen kohtaamista. Tavoitteena on myös tukea palveluntuottajien verkostoitumista ja palvelun laadun kehittämistä.

Toimintaa toteuttaa Päijät-Hämeen hyvinvointipalvelujen kehitys ry yhteistyössä Lahden alueen kuntien kanssa. Toiminnan on suunnitellut Päijät-Hämeen ja Itä-Uudenmaan sosiaalialan osaamiskeskus Verso.

Toiminnan rahoituksesta vastaavat Päijät-Hämeen alueen 15 kuntaa, RAY ja PalveluSantran rekisterissä olevat palveluntuottajat. Palvelunvälityskeskuksen toiminta-alue laajeni kattamaan koko Päijät-Hämeen vuoden 2008 alusta.

PalveluSantran seutuyhteistyöryhmään kuuluu em. tahojen edustajien lisäksi palveluntuottajien, Hämeen Työvoima- ja elinkeinokeskuksen ja Lahden alueen uusyrityskeskus ry:n edustajat.

PalveluSantra palvelee Päijät-Hämeen alueen ikääntyviä henkilöitä ja heidän läheisiään. PalveluSantrasta saa ajantasaista tietoa mm. seuraavista palveluista:

  • kotipalvelu, siivous
  • kotisairaanhoito, kotiutuspalvelut
  • asiointi- ja saattajapalvelut
  • omaishoitajan sijainen
  • päivätoiminta
  • kodin remontit ja pihatyöt
  • palveluasuminen

PalveluSantrasta voi tiedustella myös muista ikäihmisten palveluista ja etuusasioista. PalveluSantran ystävälliset palveluneuvojat ovat sosiaali- ja terveysalan ammattilaisia.